torstai 1. maaliskuuta 2012

Kuulumisia

Hups. blogi on taas hieman unohtunut. Aloitetaan kahden viikon takaisista tunnelmista:



Pe 17.2 lähdin käymään Tampereella vanhassa lukiossani siskoni vanhojen tansseissa. Jotenkin suuri nostalgiafiilis valtasi itseni, tykkiläiset näyttivät samanlaisilta boheemitaiteilijoilta kuin munkin lukioaikoina, oli kivaa myös tavata vanhoja opettajia. Tanssien suhteen muutoksena oli se, että nykyään oppilaat tanssivat kolmessa eri paikassa, Koskikeskuksessa eivät ollenkaan, mutta he saivat tanssia viisi tanssia, meillä taisi olla vain kolme. Viimeisen tanssin opiskelijat olivat saanneet suunnitella täysin itse, ja se olikin todella hauska ;) Lukiolta sitten suuntasin viettämään tyttöjen iltaa Tuulensuuhun, oli oikein hauskaa :) Lauantaina sitten lähdimme Pilvin kanssa Vapriikkiin katsomaan Lady Ostapeckin näyttelyä ja illan löhösimme siskoni sohvalla ja söimme pannaria <3

Su 19.2. aamuksi luvattiin huonoa ajosäätä, aamulla onneksi oli selkeää niin lähdettiin Plätän kanssa ajamaan Tampereelta kisoihin Hyvinkäälle. Tosin turha reissu tehtiin, kolme rataa, tuloksena -10, HYL ja HYL. Ekalla radalla söhelsin jotain itse, mutta kaksi vikaa hylkyä tuli siitä, että Plättä meni putken väärään päähän!!! Loppuradat sujuivat ilman ongelmia. 2.radalla voin ihan vähän syyttää itseäni väärästä putkesta, mutta viimeisellä radalla putkeen oli suora linja pituudelta, mutta koira teki 90 asteen käännöksen, jotta pääsi sinne väärään päähän. Olin niin raivoissani kun lähdin kisoista, surkeat tulokset, hirveä nälkä, pitkä päivä ja vielä kaikki tiet lähes auraamatta, joten fiilis oli melkoisen surkea :(

Viikko olikin sitten aivan hirveä, perjantaina farmiksen 2.tentti, ja tietysti obduktioviikko(joita on siis ma,ke ja pe 12.30-16/17), torstaina obduktion pakollinen diskussio, kandin korjaus ja pari pakollista farmiksen hommaa. En siis oikein mitenkään loistokkaasti kerennyt lukea tenttiin, onneksi se oli melko helppo ja uskoisin että kirkkaasi läpi. Eniten ehkä tänä lukuvuonna on ärsyttänyt nuo obduktiot, niitä on 9/oppilas (+3 eviran demoa, mutta ne nyt on vähän mitä on). Jokainen opettaja opettaa erilaisen obduktiotekniikan, aina kun luulee jotain osaavansa onkin se toisen mielestä ihan väärin. Lisäksi diagnoosien teko ei aina ole kovin helppoa, eikä patologisten termien muistaminen! Mulla on siis kaikki obduktiot ohi, eli mun pitäisi nyt tällä laadukkaalla ja loistavalla obduktiokokemuksella osata avata mikä eläin tahansa ja löytää syy sen kuolemalle. Siitä jopa ehkä selviän, mutta meillähän on koeobduktio toukokuussa, jossa sen eläimen avauksen lisäksi täytyy vastata suullisiin teoria kysymyksiin, voi kamala, saan vatsahaavan jo pelkästä ajatuksesta :/ Nyt vikalla viikolla onneksi pääsin avaamaan isoja eläimiä (hevonen ja lehmä), muuten olen ollut vain kissoja ja koiria availemassa.

La 25.2. lähdettiin taas agikisoihin, päästiin korkkaamaan Vuokkoset areena. Tulokset, HYL ja -10. Ei suju niin ei suju! Ekalla radalla keppivirhe ja PUTKEN väärä pää, tokalla Plättä meni 3.vikan esteen ohi, ja kepeillä taas virhe. Eli nyt aletaan treenamaan keppejä ja putkia! Vuokkoset areena oli hieno, mutta kummalisen pimeä/hämärä, silmät oikein häikästyi kun sieltä tuli ulos. Hyvinkään hallia aina syytetään liukkaudesta, mutta Plättä kyllä kaatui myös Vuokkoset areenan verkka-alueella. Vaikka Hyvinkää on kauempana, pidän siitä ehkä kuitenkin enemmän, vaikka rata on isompi Vantaalla. Kisojen jälkeen hain tavarat kotoa ja lähdettiin mummolaan Kouvolaan rentoutumaan. Söin hyvin, kävin saunassa ja näin hyvää ystävääni, oli oikein mukavaa.

Su 26.2. aamulla kävin toisen mummon luona, ja iltapäivällä lähdin ajamaan kohti Joensuuta ja teurastamoharjoittelun osaa II. Nyt sitten olen joka aamu herännyt 4.30, kun teurastamolla täytyy olla ante mortemeita tekemässä klo 6.00. Fiksua olisi ollut lähteä jonnekin uuteen paikkaan, itselle tuo Outokumpu on jo niin tuttu, mutta en laiskanut jaksanut alkaa hommailemaan kämppiä, nyt kun voi mukavasti asua poikaystävän luona Joensuussa. Huomenna onkin vika päivä teurastamolla, sitten lomailen ja maaliskuussa teen vielä yhden viikon harjoittelua aluehallintovirastossa.

Käytiin Plätän kanssa myös eilen treenaamassa agia Napakan hallilla, piti tehdä nopeat treenit jossa sitten lämmittelyn ja radan rakennuksen ja purun kanssa meninikin 1,5h. Tehtiin tekniikka treeniä, keppien lisäksi pitäisi treenata yhä käännöksiä, ne helposti venähtävät. Positiivista oli se, että putket sentään sujuivat ja lopulta koko ratakin onnistui ihan ok.

Nyt olen niin kuoleman väsynyt noiden aamuherätysten takia, etten jaksa enempää kirjoitella tai lisätä kuvia, joku toinen kerta sitten taas! Öitä!

3 kommenttia:

  1. Tervetuloa vaan suullisten tenttien maailmaan, otan osaa :P Meillähän niitä on n. puolet kaikista tentiestä...ja aina se on yhtä kamalaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu en ole kyllä yhtään innoissani tästä suullisesta, varsinkin kun ne suulliset kysymykset voi olla ihan mitä vain patologiasta (=kaikki mahdolliset sairaudet?)

      Koska tuut Suomeen? :)

      Poista
    2. Suomeen on tavoitteena tulla touko-kesäkuun vaihteessa. Mutta kaikki riippuu ihan siitä, miten saadaan lopputentit sovittua opettajien kanssa. Täällähän ei siis ole mitään aikatauluja, vaan kaikki sovitaan erikseen lukukauden aikana...:P

      Poista