maanantai 25. huhtikuuta 2011

Pääsiäisloma!


Salut!

Viimeinen breikki koulusta ennen kesää, eli pääsiäisloma oli ja meni. Alkuperäinen suunnitelma siis oli viettää pääsiäinen agilitykisoissa ja saada Plätälle vihdoin se viimeinen 1-luokan nolla. Polveni on kuitenkin ollut niin kipeä, etten jossain vaiheessa pystynyt edes oikein
kävelemään, joten peruin kisat :( ( Tietysti nyt sitten pääsiäisenä polvi ei ole ollut yhtään kipeä, mutta en ole silti vielä uskaltanut juosta...)

Pääsiäisloma startattiin päivää liian aikaisin latobileissä. En ehkä muuten olisi lähtenyt, mutta kun ne olivat käytännössä ihan naapurissa. Vanhana ja raihnaisena en jaksanut edes olla loppuun asti, mutta silti kyllä yskin koko seuraavan päivän heiniä ;) Alla kuva joka ehkä kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.


Torstaina lähdin sitten Kouvolaan mummolaan ja muita sukulaisia tapaamaan. Muutama muukin oli päättänyt lähteä samana päivänä, ja junien lemmikkipaikat oli myyty loppuun, onneksi bussiin mahtui vielä koirankin kanssa ja päästiin perille. Heti Kouvolaan päästyäni lähdin katsomaan serkkujeni schipperke pentuja, Rooneyta, Raakelia, Rinsessaa ja Ruutia :) Pennut nukkuivat kun saavuimme, ja ne olivat tosi söpöjä, olisin voinnut napata jokaisen taskuuni! Onneksi pennut sitten alkoivat heräillä ja riekkua, ja muistin taas miksi en halua koiranpentua ;)


Perjantaina sukulaismeetinkien jälkeen lähdimme kohti Tamperetta. Plättä jäi lomailemaan poikaystäväni porukoiden mökille ( eli omistajalle koiralomaa, jes!). Loppuloma menikin sitten kavereita tapailessa ( enkä silti kerennyt nähdä kaikkia, sori! Ikinä ei ole tarpeeksi aikaa kaikille, paitsi jos juoksisi paikasta toiseen tukka putkella, mutta lomalla pitää keretä vähän lorvaillakin :) ) Vaikka en yhtään tiedä mihin asetun kun valmistun, niin Tampere on kyllä yksi parhaista paikoista päällä maan! Olen nyt asunut viisi vuotta pois Tampereelta, ja siellä ollessa ainoa asia mikä ärsyttää on, ettei mulla ole siellä omaa kotia jonne kutsua kaverit kylään, aina joutuu lorvailemaan muiden nurkissa :( Ehkä sitten joskus... Eikä tätä saa käsittää väärin, olen pitänyt kyllä kaikista muistakin paikoista missä olen tässä välissä asunut ( Brysseli, Kuopio, Joensuu, Helsinki). Ilmeisesti vaan veri vetää Tampereelle, vaikka pari vuotta sitten olin vielä aika varma etten enää ikinä asu siellä vakituisesti.

Lomaa kyllä hieman varjosti, että rakas Pumbe pupu on sairas :( Vanha tassupohjatulehdus on taas villiintynyt ja sillä on maha sekaisin :( Siskoni onneksi lupasi viedä sen huomenna lääkäriin, pelkään vain että 7v kani ei enää kovin kovia lääkityksiä kestä :( Toivotaan silti parasta!

Lopuksi kuva onnellisesta maalaiskoirasta :) Kivaa viikkoa kaikille!





maanantai 18. huhtikuuta 2011

Heppailua ja muuta


Kävimme viime viikolla työporukan kanssa maastoilemassa issikoilla Vantaalla Fagur tallilla. Talli oli melko pieni ja läheisen lentokentän koneet lensivät tallin yltä todella matalalla, mutta hepat eivät olleet siitä moksiskaan. Koska en enää muuten aktiivisesti ratsasta, on kiva välillä päästä vähän heppojen kanssa touhuamaan, vaikka "normaalisti" maastoilu pelkästään ei ehkä ole se mun juttu, enkä oikein pitkien jalkojeni kanssa tykkää mennä poneilla... Issikoilla on silti kyllä kivaa maastoilla, ne ovat niin varmajalkaisia, eivät hötkyile ja vaikka poni menee täysiä eteenpäin ei tunnu siltä, että kontrolli pettää :) Harmittavasti tosin lumet olivat sulaneet sen verran, ettei metsänpoluilla voinut mennä kuin käyntiä, onneksi loppumatkasta päästiin vielä tölttäilemään ja laukkaamaan. Menin Trausti nimisellä issikalla, alla meistä kuva. Ponit eivät kyllä talvikarvojensa kanssa olleet kovin edustavassa kunnossa, enkä ehkä minäkään ikivanhoissa tallikamoissa ;)




Perjantaina oli koulukaverini tuparit. Uuden kämpän vanha lapinkoirarouva Iina poseerasi todella nätisti kameralle, mutta en osaa näköjään käyttää uutta hienoa kameraani ja asetukset olivat ihan poskellaan ja suurin osa kuvista meni epätarkaksi :( Onneksi muutama onnistunut otos tuli, tässä ihana koiravanhus:



Viikonlopun olin töissä PetExpo messuilla. Perusmessuhommien lisäksi pääsin ( tai jouduin) pitämään lyhyitä esityksiä jyrsijän ruokinnasta, vaikka yleisöni ei ollut kovin iso, niin aluksi kyllä jännitti (ja paljon) puhua "julkisesti". Vaikka tuntui, että takeltelin sanoissani ja välillä jotain unohtui ( kun pitää saman esityksen kolme kertaa, ei se joka kerta ollut ihan samanlainen...), niin meni ihan hyvin kuitenkin. Jotenkin kyllä rakastan sitä pientä jännitystä mikä tulee ennen esitelmien pitämistä tai ennen agilityradalle lähtöä :) Ja varsinkin tunnetta sen jälkeen, kun jännityksestä huolimatta on selviytynyt hyvin!

Maanantaina rankan työviikonlopun jälkeen olikin sitten inhoamani histopatologian tentti. Jätin aamuluennot väliin, ja menin aamuksi skooppailemaan, koska en tietenkään alkanut ajoissa kerrata leikkeitä, vaikka tiesin tuosta PetExpo hommasta jo monta kuukautta sitten... Saa nähdä menikö näin heikolla panostuksella läpi, onneksi aina on uusinta.

Agility jäi tänään mun osalta väliin, koska epämääräinen polvivammani estää kaiken liikunnan tällä hetkellä. Välillä jopa kävely saa aikaan sen, etten pysty astumaan koko jalalla :( Eikä siihen ole oikein mitään selkeää diagnoosia, tällä hetkellä syön tulehduskipulääkkeitä ja koetan tosissani olla rasittamatta polvea, toivotaan että se auttaa. Plättä pääsi kuitenkin treenaamaan, yksi ryhmäläisemme suostui liitelemään Plättysen kanssa. Pari kertaa Plättä karkasi mun luokse (vähän ihmettelevä ilme sillä oli, mutta kiltisti lähti myös kaverini kanssa radalle), muuten meni kyllä tosi hyvin ekaksi treenikerraksi! Ihanaa kun koira on väsytetty, mulla on huono omatunto kun en pysty sen kanssa oikein mitään tekemään ärsyttävän polvivamman takia :( :( Taas meni myös kisasuunnitelmat uusiksi, pääsiäisenä olisi ollut kahdet kisat, olisin siis varmasti saannut sen viimeisen nollan ykkösistä, mutta en nyt pysty osallistumaan. ÄRSYTTÄÄ! Mutta parempi nyt koettaa saada toi jalka kuntoon, että pian olisin taas kisakunnossa. Ja nyt kerkeän pääsiäisenä Kouvolaan sukulaisvisiitille sekä Tampereelle muutamaksi päiväksi. Jotain hyvääkin siis, en ole Tampereella hetkeen taas käynyt :)






maanantai 11. huhtikuuta 2011

uusi lempparibiisi

Ihana biisi, en ole nähnyt leffaa vielä joten en osaa siitä sanoa mitään. Mulla on nyt joku innostus kuunnella rakkauslauluja, myös Snow Patrolin Chasing Cars on ipodissa kulutettu puhki viime päivinä. Ehkä tämä on jotain kevätmelankoliaa, vaikka yleensä kevättä kohti tulee paremmalle mielialalle...


-Irina

ps. äh, en osaa laittaa suoraa youtube videota tähän.. Pitää siis vielä opetella :)

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

viikonlopputouhuja



Hello!

Pitkästä aikaa viikonloppu ilman sen kummempia suunnitelmia! ( Toki tietysti aina olisi voinnut lähteä koululle mikroskopoimaan, lukea, tehdä ryhmätyötä, mennä töihin, siivota, järjestää kaapit jne...) Perjantaina elinpatologian ( kyllä, siitä oli juuri tentti, mikä meni oletettua paremmin, mutta siinä ekassa osassa oli vain puolet elimistä, nyt on se toinen puolisko vuorossa...) luennot kestivät kivasti pitkälle iltapäivään. Sitten hetkeksi kotiin ja koiran kanssa ulos, ja illaksi suuntasin pitkästä aikaa keskutaan ostoksille! En oikeasti edes muista asuvani Helsingissä, koska elämäni rajoittuu Viikki-Herttoniemi-Hakkila akselille.

Rakas poikaystäni halusi tälläisen, se ei ole nitoja, vaan sim-kortti leikkuri (?) kuva

Tärkeä tehtäväni oli siis löytää tuo ylläolevan kuvan sim-kortti leikkuri. Jotenkin sitten samalla myös eksyin Kampin kauppoihin ja sitten Forumiin. Lopulta muistin, että nythän on Hullut Päivät, joten oli käytävä sielläkin. Mukaan tarttui ihanat farkut (koetin ottaa niistä kuvan vähän huonolla menestyksellä), pari paitaa ja iltapalaksi sushia. Tällä hetkellä en tiedä mitään niin hyvää ruokaa kuin sushi, voisin syödä sitä aivan äärettömästi, ja vaikka tiedänkin mitä tauteja ja loisia raa'assa kalassa voi olla. I <3 sushi.

Lauantaina sitten tapasimme söpön malinoispennun lenkillä, minulla oli kamera mukana ja unohdin ottaa kuvia! Plättä oli pikku-Nadalle vielä vähän turhan raju leikkikaveri, aluksi Nada lähtikin Plättää karkuun. Sinnikkäästi jatkoimme kuitenkin sohjossa tarpomista (siis me omistajat, Plättä oli aivan innoissaaan kun sai juosta loskassa ja välillä ojissa...) ympäri Viikin peltoja. Plättäkin rauhottui sen verran, ettei Nadan enää tarvinnut sitä pelätä, pari kertaa pentu jopa uskalsi lähteä Plätän mukana juoksemaan! ( Tosin jos Plättä huomasi sen niin sitten pentu juoksikin nopeasti takaisin omistajansa jalkoihin...) Toivottavasti Nada omistajineen uskaltaa joskus uusiksi lenkille meidän kanssa!

Illalla lähdimme sitten poikaystäni ja hänen yhden kaverin kanssa leffaan. Emme tietysti kukaan muistaneet, että Helsingissä ei lauantai-iltana vain kävellä leffateatteriin, liput olisi pitänyt varata huomattavasti aiemmin. Vaikka meillä oli monta vaihtoehtoa, olivat ne joko täynnä tai jäljellä oli vain eturivin paikkoja, joten päätimme sitten jättää väliin. Päädyimmekin ystävieni suosittelemaan Shakers-drinkkibaariin Tennispalatsin lähelle. Vaikka paikka oli pieni, oli se todella viihtyisä ja drinkit hirmu hyviä :) Kotimatkalla kävimme vielä Viikin uudesta Filmtownista hakemassa leffan Four Lions, mikä oli ehkä virhevalinta, koska nukahdimme molemmat kesken leffan :)

Sunnuntaina aamulla katsoin leffan loppuun, ei se kyllä ollut kovin hyvä. Poikaystäväni halusi sitten lähteä jonnekin keskustaan syömään. Todellinen ennätys itselleni, kolmena päivänä peräkkäin keskustassa! Lähdimme siis autolla, ja ideana oli ajella kunnes joku hyvä paikka tulee vastaan. No ei tullut, sitten päätimme mennä tuttuun ja turvalliseen Dennis-italialaisravintolaan. Ongelmaksi tuli tietenkin, että mihin saadaan auto, Punavuoren pikkukadut ovat sunnuntaina ihan tupaten täynnä. Itse ehdotin, että viedään auto Kampin parkkihalliin, vaikka se vähän maksaakin, on siellä varmasti tilaa, eikä ole pitkä kävelymatka. No, kun suomalainen mies päättää, että auto on saatava kadunvarteen niin sinne se on saatava... ;) Hetken ajelun jälkeen paikka löytyikin ja päästiin syömään superhyvää Dennis pizzaa :)

Nyt sunnuntai iltana iskikin morkkis kaikesta laiskottelusta, erityisesti histopatologian mikroskopointitentti, joka on viikon päästä, aiheuttaa kylmiä väreitä ( vihaan histopatologiaa, näen siinä vain punaisia ja violetteja pilkkuja...). Morkkis näköjään nostaa myös motivaatiota, olen nyt etsinyt ryhmätyömateriaaleja ja kääntänyt osan belgierkkarin nettisivuista. Aion vielä tiskata ja kirjoittaa yhden koirakerhon jutun valmiiksi, ehkä se vähän vähentää laiskottelumorkkista ( toisaalta parempi laiskottelu-kuin krapulamorkkis ;) ). Huomenna suunnitelmissa ryhmätyöntekoa, lääkäriaika, mikroskopointia ja agilitytreenit! Tiedän, että mikroskopointi noista jää helpointen tekemättä, vaikka voin mennä koululle (matkaa kotoa 1,5km) mihin kellonaikaan vain...

Mukavaa viikonalkua kaikille!

lisää kevätkukkia Brysselistä ( 2007)



keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Punkkisota!

Loviatan Xerba "Sepi"



Vaikka kesästä ei vielä näy merkkejä, on varmaan hyvä alkaa tehdä jo suunnitelmia kesäksi. Yksi inhottava suunnitelma mitä pitää miettiä, on että millä estää koiran punkkitartunnat. En ole vielä selvittänyt, mikä oikeasti olisi paras ase punkkeja vastaan. Viime kesänä kesätyöpaikkakunnallani oli löydetty Borrelia-punkkeja, ja nyt kun tiedän taudista enemmän en todellakaan halua sitä koiralleni. Toisaalta sitten meidän vanhin koira Sepi ( Loviatan Xerba, joka asuu isovanhempieni luona, mutta pidän yhtenä "omista" koiristani ) sai todella vakavan myrkytyksen punkkipannasta muutama vuosi sitten.

Kaikista paras neuvo, jonka olen tähän asti kuullut, on koiran tarkistus
punkkien varalta päivittäin ja punkin poisto pihdeillä ( ei sormilla, koska punkkinaaras voi silloin "oksentaa" taudinaihettujat koiraan) heti.

Siivosin tänään vähän koiratavaroitani, ja meillä on ainakin välineet valmiina punkkeja vastaan ;)



lauantai 2. huhtikuuta 2011

Kiire paniikki ahdistus


Heissan!

Minun pitäisi tällä hetkellä päntätä korvat sauhuten elinpatologiaa, mutta katson "Ruotsin miljönääriäitejä". Sitten selaan facebookkia, missä kaikkien kurssikaverien statukset ovat täynnä tenttiaiheisia päivityksiä. Lopputulos: ahdistun tentistä entistä enemmän, mutta en varsinaisesti tee asialle mitään... Ongelma on, että olen ruuansulatusta lukuunottamatta lukenut kaiken. Ja minusta patologia ja tautien etiologia on mielenkiintoista . Mutta nyt tuntuu etten muista mitään, en yhtikäs mitään. Sydämen ja munaiset luin eilen, niistä jäi jotain mieleen, mutta maksa josta aloitin on kokonaan unohtunut. Tänään piti aloittaa vanhojen tenttikysymysten tekeminen, mutta nyt väsyttää jo niin paljon, että taitaa jäädä huomiselle. Tosin välillä saan suuren inspiraation vasta kymmenen aikaan illalla. Mutta silloin varsinkaan mikään ei jää mieleen! Asiaa ei tietenkään auta yhtään se, että opeteltavaa asiaa on ihan kamalasti.

Syy siihen etten ole tänään lukenut, on että olin päivän töissä Mustissa ja Mirrissä, teen siis osa-aikaisesti töitä eräälle lemmikkiruokafirmalle. En tiedä johtuuko tenttiinlukupakoilusta, mutta oli todella mukava työpäivä! Liikkeessä kävi paljon ihmisiä, monet olivat kiinnostuneita jutuistani jne :) Tapasin myös innokkaan 5kk ikäisen malinoispennun, sovittiin että mennään yhteislenkille joku päivä. Toivottavasti Plättä osaa käyttäytyä pennun kanssa, kyseinen pentu kun on vähän arka ja tarvitsisi hyviä kokemuksia muista koirista. Plättä tosin oli nuorena samanlainen, en tiedä siihen muuta apukeinoa kuin paljon sosiaalistamista, uusia koiria ja ihmisiä, ja vain hyviä kokemuksia.

Vielä lopuksi, toivon että lumet sulaisivat pian kokonaan pois! Olen niin kyllästynyt kylmyyteen, märkyyteen ja hiihtäjiin, jotka ovat valloittaneet lenkkimaastot! Meillä ei ole tällä hetkellä kuin 1xviikko treenivuoro agilityyn ( K9:n vuoro), toisen seurani Citybelgien hallitreenit loppuivat jo jokin aika sitten. Ja ajattelin, että tämän väliajan voi treenata vähän vähemmin, koska pianhan pääsee ulkokentille. Eilen kuulin, että Citybelgien kesäkausi alkaa aikaisintaan 2.5 :( Lisäksi en kerkeä treenata täällä kuin toukokuun ajan, koska sitten lähden Pohjois-Karjalaan töihin kolmeksi kuukaudeksi. Pitäisi nyt selvitellä kesätreenimahdollisuuksiakin kesätyöpaikkakunnallani. Meiltä siis tällä hetkellä puuttuu viimeinen 0-tulos 1-luokasta, ja olen päättänyt saada sen ennen kesää hommattua. En vaan nyt kerkeä kisoihin hetkeen, pääsiäisenä viimeistään sitten! ( Alkuperäinen suunnitelma oli kisata pääsiäisenä kakkosissa, ja sitä aiemman suunnitelman mukaan olisimmme jo nyt 3-luokassa.. Noh, aina ei mene ihan niinkuin Strömssössä)

Koska agilitytreenit ovat nyt niin vähässä, päätin tänään pitkästä aikaa tokoilla. Otin seuraamista, käännöksiä ja liikkeestä seisomaan jääminen-liikettä. Periaatteessa meni hyvin, kunnes tajusin, ettei koira osaa lähteä seuraamaan ilman pientä käsimerkkiä! Se ei siis yhtään tajua mitä "seuraa" tarkoittaa, paitsi jos kädessä on nami. :( Tuli sellainen olo, että jos luovutan kaikki toko haaveet, koira on kuitenkin jo 5 vuotta, monet samanikäiset on jo moninkertaisia valioita...Mutta palveluskoira-jälki kyllä kiinnostaa silti. Eikai pk-puolella ole ihan niin justiinsa, jos seuraa käskyssä on pieni käsimerkki? ;)


Belgikin väsyy joskus ;)

Nyt loppui Miljönääriäidit, taidan vielä tänään katsoa ne vanhat tenttikysymykset läpi, mennä nukkumaan ( aivoni siis käsittelevät tietysti kysymyksiä nukkuessani) ja olen aamulla viisaampi :) Huomenna sitten kunnon paahtopäivä lukemisen kanssa, maanantaina on tentin jälkeen on kivaa ohjelmaa tiedossa, nimittäin legandaarinen yösuunnistus ( en tiedä onko se legendaarinen, en ollut viime vuonna mukana, en tiedä muuta kuin että kierretään pölkyissä asuissa rasteja, ja tärkein päämäärä on kerätä tarpeeksi pisteitä ja voittaa! Jos ei voiteta, mikä siis meidän supersuunnitelmalla on hyvin epätodennäköistä, pidetään vain hauskaa ;) )

Panikointiterveisin,
Irina

ps. Itse en tykkää lukea blogeja, joissa esim. koirajutuista ei ymmärrä yhtään mitään. Kommentteja saa laittaa, jos tämänkin alkaa mennä vaikeaksi tajuta. Vaikka kirjoitankin eniten itselleni, on tämä kuitenkin julkinen blogi, joten kiva jos siitä saa selvää ;)