perjantai 11. toukokuuta 2012

3.vuosi ohi!

Huh, koko eläinlääkiksen (tähän mennessä) kamalin tentti oli tänään, eli koeobduktio. Obduktiossa siis avataan kuollut eläin ja selvitetään sen kuolinsyy. Koeobduktiossa tämän lisäksi pitää vastata suullisesti kahteen teoriakysymykseen. Toivoin obduktioeläimeksi koiraa tai kissaa, mutta tietysti jouduin avaamaan hevosen. Teoriakysymyksissä (melanooma ja ikterus) vähän möhläilin, unohdin esim. sappiteiden kasvaimet kokonaan. Olimme avauskavereiden kanssa vielä ilta kuudelta koululla kirjoittamassa pöytäkirjaa, tämän jälkeen kotona vielä tiivis fb keskustelu pöytäkirjan sanamuodoista. Kahdeksalta sain pöytäkirjan palautettua, sitten vielä räpelsin yhden viimeistään sunnuntaina palautettavan pohdintakirjoitelman näistä kolmesta vuodesta kasaan ja tadaa! Kolmosvuoden opinnot suoritettu, ja mulla alkoi kesäloma! Mun tosin piti alunperin suorittaa tässä vielä yksi vapaaehtoinen kurssi, mutta koska aloitan lisurin tässä ja pieni kesäloma ennen töiden alkua olisi kiva, saatan jättää kurssin ensi kesään. Lähden tosiaan Tampereelle kesäksi, kivaa!

Koirahommat ovat olleet tämän viikon aikalailla taolla, koska sain kaamean flunssan, joka onneksi nyt alkaa hellittää. Jotkut ihmiset sinnittelevät kipeänäkin, mutta minä menen aivan fleguksi, keskiviikko meni sängyn pohjalla, enkä torstainakaan juuri kotoa poistunut. 

Tiistaina oltiin sentään pk-tottis treeneissä. Tehtiin paikkamakuuta niin, että toinen koira tekee luoksetulon mun ja Plätän välistä. Yhden kerran Plättä meinasi lähteä toisen ohjaajan "tänne" käskyllä, mutta muut kerrat pysyi hyvin. Sitten vähän seuraamista korkeammalla vietillä (vaatii vielä hiomista), luoksetuloa (suoraan eteentuleminen, vaatii myös vähän hiomista) ja noutoa. Noudossa palautus kanssa vielä vähän jäässä, pudottaa tosi helposti kapulan mun jaloille, tehtiin sitten niin että juoksentelin Plätän kanssa kun sillä oli kapula suussa, ja sitten taistelteltiin kapulasta, että sain sen pitämään siitä kunnolla kiinni. Meidän tosin pitäisi ostaa uusia kapuloita, yksi oli jo niin jyrsitty että lensi roskiin, eikä tämä toinenkaan ole kovin hyvässä hapessa... ;)


2 kommenttia:

  1. Treenaatko Plätällä vielä jälkeä? Vois mennä kesällä yhessä jäljestämään, kun mun pojat on nyt oikeesti alottanut jäljen treenauksen :)

    VastaaPoista
  2. Joo treenataan! Tai siis en ole vielä tänä vuonna kerennyt aloittaa treenejä, ja viime kesänä käytiin jäljestämässä ehkä neljä kertaa, mutta nyt aion petrata vähän. Plättä tykkää siitä niin paljon, toi tottis osuus on vain se tylsä puoli jos kisata joskus aikoo... Mennään vaan yhdessä jonnekin jäljestämään!

    VastaaPoista