lauantai 2. helmikuuta 2013

2.2.2013 agilitykisat Vantaa

Ennen kisaosiota tosin eiliset treenit ensin! Eli eilen oltiin tän vuoden puolella ekaa kertaa ohjatuissa treeneissä hallilla. Tehtiin kivaa rataa, jossa oli muutama hankala kohta. Ensin oli kolme estettä suoraan, kolmannelle harjoiteltiin tiukkaa käännöstä seuraavalle esteelle. Ohjaaja sanoi, että mun täytyy olla käännöksissä tiukempi, koska muuten Plättä hyppää puolitoistametriä liian pitkälle, ja aikaa kuluu ihan turhaan. Sitten harjoiteltiin putken jälkeen takaaleikkausta kahdelle seuraavalle esteelle. Jostain syytä Plättä teki aina ihmeellisen kiepin aina ekan esteen jälkeen. Ohjaaja sitten meni palllon kanssa kääntämään sitä oikeaan suuntaan, ja pikkubelgin aivoissa joku kolahti ja sen jälkeen kieppi jäi pois. Plättä on välillä kovin yksinkertainen. Sitten radalla harjoiteltiin myös kauempaa ohjausta, että en mene viemään koiraa ihan esteen viereen. Ekaksi ei meinannut onnistua, mutta lopulta kyllä.
Innokas kilpailija lämmittelemässä :)

Tänään sitten lähdettiin aamulla seitsemän jälkeen takaisin Ojankoon kisaamaan. Tarjolla oli kolme Ritva Herralan rataa, kaksi agia ja yksi hyppäri. Kaikki radat oli selkeitä, kaikissa oli omat hankaluutensa mutta ei mitään ihan päättömiä ratkaisuja. Ekalla radalla alku meni ok, mutta sitten Plättä loikkasi puomin kontaktin yli! Ja aikaa meni taas kaarteissa. Tulos siis -5vp.

Toka rata oli myös agia, aikalailla eka rata väärinpäin (mikä siis oli ihan hyvä ratkaisuja kun kisaajia oli yli 70 ja radat kesti ikuisuuden jo muutenkin ilman pitkiä radanrakennuksia). Alkuun heti tokalle estellee takaakierto onnistui, ja nyt päätin kunnolla pysäyttää kontaktille ja Plättä loikkasi sieltä vielä komeammalla kaarella pois. Sitten lisäksi vielä yhdellä suoralla tippui yksi rima, en saannut ratoja videolla niin ei ole käsitystä miksi. Tulos siis -10vp.

Kyllä tänne nyt just ja just mahtuu :)



Edellinen rata harmitti niin paljon, että teki mieli lähteä kotiin. Kävin ottamassa molempien ratojen jälkeen puomia verkka alueella, eikä mitään loikkimisia ilmennyt kertaakaan vaikka juoksin itse täysiä ohi :( No, vika rata oli hyppäri niin tiesin ettei puomia enää tänään tarvitse murehtia. Plättä oli ennen rataa jotenkin vähän turhankin rauhallinen. Toki päivä oli pitkä, enkä antanut sille aamulla kun pienen kourallisen nappuloita. Radalla Plättä oli ihan ok, mutta vähän ehkä normaalia hitaampi. Pari kaarrettaa taas levahti, ja yhdessä putkessa Plättä ei rynnännyt sinne ihan niin täysiä kuin yleensä. Mutta virheittä mentiin maaliin juuri ja juuri ajan puitteissa (aikavirhe joku -1,19 ;) ). Tulos siis 0vp. Radan jälkeen Plättä kävi heti kakalla, joten en tiedä johtuiko hitaus väsymyksestä vai hädästä. Sain mukaani näytepakkauksen fitdogin energia-ja palautusjuomaa. Palautusjuoman annoin heti kun tultiin kotiin ja Pläty joikin sen kaiken. Seuraaviin kisoihin testaan tuota energiajuomaa, ennen kisoja en uskalla antaa ruokaa, mutta tosiaan päästiin kotiin tänään kahden maissa, niin se varmasti rankkaa koirallekin nämä älyttömän pitkät päivät.

meidän tavaraleiri kisoissa
Nyt seuravaat viikot keskitytään vain ja ainoastaan puomitreeniin! A:lla ja keinulla kontaktit on hyvät, en tajua nyt tätä puomiongelmaa! Varmasti täytyy alkaa treenaamaan kontaktista niin itsenäinen ettei mun sanoilla/sijainnilla ole mitään väliä.

5 kommenttia:

  1. Ootko miettiny, että keskeyttäisit radan kisoissa, jos koira sikailee kontakteilla?

    Meillähän oli Kaken kanssa paha kontaktiongelma viime keväänä (teki treeneissä aina tosi hyvin mutta kisoissa loikki miten tykkää). Tehtiin treeneissä sitten tosi vaikeita juttuja, jotta saatiin kontaktit tosi itsenäisiksi ja varmoiksi (siis kun tiesin, että kyse ei ollut siitä etteikö Kake osaisi niitä oikein suorittaa). Lisäksi päätin, että vien koiran pois radalta kisoissa, jos sikailee siellä. Ei tarvinnut tehdä kun pari kertaa, niin ainakin meni Kakelle jakeluun :) Ja nyt lopputuloksena sillä on tosi varmat ja itsenäiset kontaktit niin kisoissa kun treeneissäkin :)

    VastaaPoista
  2. Aiemmin olin sitä mieltä että en keskeytä, mutta nyt tästälähin kyllä loppuu radat jos sikailee. Tosiaan en viitsinyt keskeyttää jos kontaktivirhe johtui esim. musta, mutta kyllä nyt 3-luokan koiran tulee osata kontaktit vaikka mää heittelisin kärrynpyöriä vieressä. Nyt ei oo kisoja hetkeen niin ehdin treenata vain ja ainoastaan tätä puomi ongelmaa. Ongelma on myös, että treeneissä en saa sitä samanaaiseen vauhtiin kun kisoissa, mutta ajattelin yhdistää puomin esim. putkisuoriin niin eiköhän se vauhti ala löytyä. Mietin myös, että koetan jatkossa saada jonkun muun palkkaamaan kontaktin, että palkka ei tule multa eikä mun sijainnilla sitten ole väliä.

    VastaaPoista
  3. Tää ongelma siis alkoi vasta tänään, niin en ole oikein pohtinut. Toki kontaktivirheitä on silloin tällöin ollut mutta ei näin pahoja :( Aiemmin oli se ylösnousu ongelma, mutta sen sain kuriin suhisemalla, onneksi koska hitaalle koiralle ylösnousu pysähdys olisi ollut turmiollista :(

    VastaaPoista
  4. Mites Plätälle on alunperin opetettu kontaktit ja tekeekö se 2on-2offit? Ite oon treenannu kontakteja mm. näin, että jätän etupalkan (lelu tai namikippo) muutaman metrin päähän alastulosta, näytän koiralle oikein hetsaten että palkka jää sinne ja sitten menoksi. Mun koirat siis tekee pysäytyskontaktit ja kun pysähtyvät oikein, niin vapautan ne sitten etupalkalle. Näin palkka vetää koiraa kuitenkin eteenpäin ja ite voi juosta ohi, sivulle jäädä taakse jne. Jos kämmäävät, niin palkka lähtee pois (kannattaa alkuun olla esim. appari mukana, joka käy nappaamassa sen). En tee kämmistä mitään kamalaa numeroa, vaan otetaan uusiksi.

    Toi on siis vaan yks tapa miten teen, välillä heitän palkan ite, Kakelle on joskus namit ollut valmiina maassa jne. Ite oon kiinnittäny alusta asti huomiota siihen, ettei ole väliä missä ohjaaja menee. Helpottaa asioita kun ei tartte varmistella sitten :) Ja mitä tohon ylösmenoon tulee, niin ite en ainakaan missään nimessä kannata mitään pysäytystaktiikkaa siihen. Agility on nopeuslaji, ei koiria turhaan radalla pysäytellä ;) Skidille ylösmenoa opetettu hiirimaton avulla (eli siis kosketusalustalla), pointtina opettaa se koskemaan tiettyä kohtaa puomin ylösmenolla.

    VastaaPoista
  5. On opetettu 2on-2offilla (keinulla en ole vaatinut ihan täydellisiä, koska siinä pysäytän sen ihan kunnolla kontaktille, joten se tulee aika automaattisesti). Aluksi on ollut namialusta ihan siinä kontaktin edessä, sitten olen siirtynyt siihen että joko heitän lelun tai juoksen ohi ja sitten palaan palkkaamaan kontaktille namilla. Kerran yhdissä treeneissä ohjaaja suositteli tota parin metrin päähän palkan laittoa, mutta se ei oikein toiminut, en kyllä muista miksi (Plättä ehkä unohti koko kontaktin?), joten musta se tuntui vähän tyhmältä. Ajattelin että toi on tollaista minikoirien hommaa, mutta jos toimii bortsulla niin voitaisiin sitten testata uudestaan. :)

    Täytyy nyt ensi viikolla mennä hallille kokeilemaan mikä toimisi parhaiten. Ehkä eniten pitäisi saada Plätälle treeneihin virettä nostettua kisaimaiseen suuntaan, koska treeneissä en tule kontaktikämmejä.

    VastaaPoista