perjantai 3. helmikuuta 2012

hurmos

Olen aivan hullaantunut uuteen lajiin, eli kahvakuulaan! Kävin kahvakuula tunnilla ensimmäisen kerran viime kesänä, ja syksyllä silloin tällöin. Nyt kun päätin aloittaa säännöllisen liikunnan, olen alkanut käydä siellä joka viikko, ja aina on yhtä kivaa (ja rankkaa) ! Yliopistoliikunnan kahvakuula tunnit ovat circuit-tyyppisiä, eli salissa on n.10 eri pistettä, joissa jokaisessa ollaan 30-60s tekemässä yhtä liikettä, ja sitten siirrytään vauhdilla seuraavaan pisteeseen. Joensuussa kahvakuula tunnit olivat enemmän "jumppa" tyylisiä, eli jokaisella oli omat kuulat ja kaikki tekivät pidemmän aikaa samaa liikettä. Sekin oli ok, mutta tämä circuit on mielestäni tässä lajissa parempi tyyli, syke nousee enemmän ja liikkeitä voi tehdä isoimmilla painoilla.

Koska olen melko laiska lähtemään treenaamaan yksin, olen koettanut innostaa myös kavereita kahvakuulatunneille, ja muutamat ovat tulleet tai ainakin luvanneet :) Eilen oli Hämiksen järkkäämä kahvakuulatuni, ja  olin tunnin jälkeen niin endorfiini huumassa, että aloin miettiä pitäisikö hankkia muutama kuula kotiinkin, Viikissä kahvakuulatunteja on vain kolmesti viikossa (+ välillä kai jotain omatoimiharjoittelua). En kyllä tiedä tulisiko kotona sitten ikinä tehtyä liikkeitä, ainakaan yhtä tehokkaasti.

Kaikkein kivointa kahvakuulassa on kyllä se, että tunti on rankka, mutta se menee kuin siivillä, ikinä en kerkeä katsella kelloa liikkeitä suorittaessa. Btw Suomessa on jopa oma kahvakuula seura! ( Tosin luin jonkun pro nostajan blogia, ja ne vetelee vähän isoimmilla painoilla, mää en jaksais edes heilauttaa 16kg kuulaa!)

kuva (kahvakuula verkkokauppa!)
Tällä hetkellä istun Plätän kanssa junassa matkalla kohti Kuopiota, jippii! Vaikka Helsingissä oli melkoinen liikennekaaos (30min bussimatka kesti 50min, lahdenväylällä satojen auojen ketjukolari yms), niin juna on tällä hetkellä vain 10min myöhässä. Plättä on onneksi helppo matkustaja, bussissa istuin ikkunapaikalla reppu+laukku sylissä, koira jaloissa ja joku tyyppi istui viereen, oli ahdasta mutta kumpikaan ei ahdistunut :) Nyt se makoilee tossa junan lattialla rennosti, onneksi saatiin tämä iso lemmikkipaikka, missä kunnolla tilaa koiralle.

Tänään oli myös farmiksen tentti, joka onneksi oli tosi helppo. Lisäksi olen vihdoin saannut "kandin" palautettua tarkistukseen, ensi tiistaina on esitys (joka pitäisi myös tässä junamatkalla kyhätä loppuun) ja sitten koko diipadaapa hömpötys kandin osalta on ohi! Koulussa on muutenkin aika rentoa tällä hetkellä, ainoa pieni stressitekijä on koko ajan lähestyvä koeobduktio toukokuussa, olen suorittanut 2/3 harjoitusobduktioista, enkä vieläkään osaa leikata sydäntä oikein enkä millään muista kaikkia sairauksia. No eiköhän siitäkin selvitä.

Agilityjutut loppuun: viime maanantaina oli Hakkilassa treenit, Plättä oli superagitykki! Rata oli melko helppo muutamaa vaativaa käännöstä lukuunottamatta. Muurille piti tehdä ennakoiva valssi, koska heti sen jälkeen piti kääntyä toiseen suuntaan. Ekalla kerralla en tehnyt ennakoivaa valssia (eli periaatteessa itse käännyn jo ennen kuin koira hyppää), ja Pläty rämäytti koko muurin kivasti alas. Muilla kerroilla onnistui paremmin. Radan loppu käsitti kentän 3:n sivun pituisen suoran, koira meni varsinkin tokalla kerralla tosi hyvin, itse vaan meinasi kunto loppua kun juoksin sen perässä täysiä! ;) Plättä oli superonnellinen kun se pääsi taas kunnolla treenaamaan, muutaman viikon päästä jatketaan taas kisauraakin, hiphei!

Tulipas sekava teksti, olen huomannut että monet pitävät eri blogeja eri aiheista, mutta itse tykkään kirjoittaa kaiken tänne samaan, tälläistä tämä mun elämä nyt on, ja tämä nyt on enemmänkin tälläinen päiväkirja kaikesta sekalaisesta :)

Meidän "takapihan" lenkkimetsä :) 

2 kommenttia:

  1. mä oon nykyään ihan huono liikkumaan, kävelen bussiin, töihin, bussiin, kotiin ja maksan kuntosalijäsenyyttä :D pääsykoelukeminen vei mun balettiajan...

    mut niin siis piti sanoa et sun pitäis tehdä tänne juttu pumbesta ennen kun unohdat siitä kaiken! oon odottanu sitä koko ajan.

    ja sit voit päivittää useammin, me luetaan työkaverin kanssa aina tätä sun blogia 8)
    -mimsu

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla että on lukijoita :) pumbe juttu on tulossa, aloin vaan viimeksi pillittämään kun kirjoitin sitä niin jäi vielä kesken. En mäkään urheillut pääsykokeet keväänä, urheile sitten kesällä älä stressaa siitä nyt !

    VastaaPoista