sunnuntai 14. lokakuuta 2012

agia

Perjantaina alkoi talven hallitreenit. Päästiin ekaa kertaa treenaamaan uuden seuramme viime talvena rakennettuun (LÄMMITETTYYN!) halliin. Ryhmä on vain joka toinen viikko, eli pelkäksi treeniksi se ei riitä, mutta hyvä saada aina parin viikon välein kommentteja, mihin pitäisi omissa treeneissä keskittyä.

Plättä oli "hieman" innoissaan päästessään pitkästä aikaa radalle, ja minä taas jotenkin vähän jäässä. Eli ei kovin hyvä yhdistelmä. Rata oli kiva, helppoja kohtia mutta myös vaikeita pyörityksiä. Sain noottia siitä, että jäädyn välillä paikalleni vaikka pitäisi jo juosta eteenpäin, välillä taas en saa mennä turhan lähelle esteitä ohjaamaan, vaan välimatkaa koiraan pitäisi lisätä, se kyllä osaa. Plättä tiputteli rimoja pariin otteeseen, mutta se johtui juuri siitä, että työnsin sen liian läheltä hyppyyn, kun olisi pitänyt antaa koiran hypätä kaeumpaa. Suorasta putkesta tiukka 90 asteen käännös aiheutti myös hankaluuksia, siinä ei riittänyt että huusin koiran nimeä sen ollessa putkessa, vaan piti mennä lähemmäs putken suuta kääntämään, minkä jälkeen päästiin yhdessä oikeaan suuntaan.

Lopuksi otettiin puomia yksittäin (radalla oli vain keinu), Plättä hyppää taas ylösnousukontaktin yli :( Omasta mielestäni (ja ohjaaja oli samaa mieltä) ei ollut järkeä alkaa pysäyttämään sitä kontaktille kun nyt pitäisi muutenkin treenata vauhtia, joten harjoiteltiin suhinalla hidastamista. Se toimi ihan hyvin, mutta huomasin myös että itse en kyllä kerkeä nähdä kontakteja, eli tarvitsen apuohjaajan tai edes kameran tarkistamaan osuuko koira siihen vai ei. (Omasta mielestäni siis ei osunut suhinallakaan, mutta silloin ohjaaja sanoi että osui hyvin..)

Ensi viikolla ajattelin vielä mennä ulkokentälle treenamaan kontakteja, ja viikonloppuna meillä on Lempäälässä agivalmennus. Huippua! :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti