maanantai 2. tammikuuta 2012

Tavoitteet 2012

Muistelmat sikseen, tähän nyt kirjaan lupaukset ja tavoitteet vuodelle 2012. En ole aiemmin tehnyt esim. koirahommissa tavoitteita muuta kuin omassa päässäni, joten jos ne nyt laitetaan julkisesti ylös, on suurempi paine oikeasti toteuttaa ne :)

1. Päästä agilityssä etenemään. Koira osaa, eli ohjaajan täytyy vain oppia keskittymään kisoissa radan loppuun asti. Tavoite nyt keväällä kakkosluokkaan ja vuoden lopussa viimeistään kolmosiin.

2. Käydä virallisissa tokokisoissa (alo) ja opetella avoimen liikkeet oikeasti kuntoon.

3. Suorittaa BH koe.

4. Treenata jälkeä. Viesti kiinnostaisi myös lajina, mutta ei ole kakkosohjaajaa :( ( Eikä mulla ole hajuakaan miten sitä kuuluisi treenata, laitetaan koira juoksemaan metsään ja toivotaan että se juoksee tarpeeksi pitkälle? ;) )

5. Koettaa olla ottamatta liikaa paineita kisoista ja menestyksestä, tämä koirahomma on kuitenkin vain harrastus ja voisin välillä relata.

6.  Muutenkin koettaa ottaa elämässä rennosti, enkä aio ärsyyntyä pikkuasioista/koulujutuista/siitä ettei mun ohjeita tajuta/ihmisistä jotka ei vastaa sähköpostiin sekunnissa jne. Zen-fiilis ;)

7. Ottaa itseäni niskasta kiinni urheilun suhteen, nyt saatan käydä jonain viikkoina juoksemassa/salilla 4 kertaa ja sitten pitää kahden viikon tauon. Tasaisesti ja säännöllisesti olisi tavoite nyt, ja maksan oikeasti sen Yliopistoliikunnan kausimaksun, joka on jotenkin unohtunut kun "juoksen niin usein"...

Seitsemän tavoitetta, ei mikään alytön määrä, luulisi että onnistuu! Nyt lähden viemään pikku-Plätän klinikalle, heippa!

5 kommenttia:

  1. Teillähän on ollu toiminnantäyteinen vuosi ja samanlainen tulossa ainakin tavoitteiden perusteella :)
    Eksyin Sofin blogin kautta tänne, täytyykin lisätä teijät omaan blogilistaan niin tulee seurailtua teidän kuulumisia :)

    VastaaPoista
  2. Moikka, juu toivottavasti saadaan toiminta taas käyntiin kun Plätynen toipuu ensin sterkasta :) Mutta kiva kuulla että on uusia lukijoita, oonkin sun blogissa joskus käynnyt, voisin myös päivittää ton oman listani kun siitä puuttuu aika moni :)

    VastaaPoista
  3. Moikka! Pitkästä aikaa sun blogia lukemassa, päivitin äsken omanikin :)
    Hyvät tavoitteet ens vuodelle, varsinkin toi rennosti ottaminen! Sit kun kausi alkaa niin lähetäänkö yhessä jälkimetsään? Tekis varmaan ihan hyvää olla joskus jonkun muunkin talloma jälki :) Alunperin ajattelin, että olisin Sysin kanssa aloittanut pk-lajeista viestin, mutta meillä on vielä ollut ainakin ihan tarpeeksi tekemistä näissä muissakin, mutta siis sekin kiinnostaaa kovasti. Jos tilaisuus tulee, niin musta saat Plätälle kakkosohjaajan! :D

    VastaaPoista
  4. Ehdottomasti mennään heti jälkimetsään kun lumet sulaa! Mulle se on jotenkin äärettömän vaikeeta mennä jäljestään yksin, treeniseura on aina hyvä motivaattori :)

    VastaaPoista