torstai 12. toukokuuta 2011

CB:n agitreenit



Ratapiirros H. Välipirtti

Eilen olimme Citybelgien agitreeneissä. Rata meni kuten yllä, paitsi este 14 vaihdettiin mentäväksi toisesta suunnasta. Emmekä kyllä menneet oikeastaan kuin esteeseen 15/16 asti.

Päivän idea oli treenata takaaleikkauksia. Eka takaaleikkaus tuli esteelle 4, jonka jälkeen piti olla itse hyvin suuntautunut vasempaan, jotta saa koiran kääntymään esteelle 5. Ekat kerran ohjasin ihan väärin, kun lopulta sain ohjattua oikein, niin Plättä kyllä edelleen hyppää esteen jälkeen hieman turhan pitkälle, näitä pitäisi siis treenata nopeampaa kääntymistä. Ohjaaja kyllä sanoi että tästä kannata ottaa paineita, tulee kun koira kehittyy.

Kepit meni tosi hyvin, kerran jäi yksi välistä, mutta koko treenien ajan haki itse aloituksen ja meni loppuun asti!

Toka takaaleikkaus tuli esteelle 8. Tässä piti muutenkin taas katsoa, että on itse suunnattuna oikein päin, jotta koira osaa kääntyä heti takaisin eikä mene putkeen (mikä meille kävi). Pari kertaa rima tippui esteellä 8, koska en itse malttanut odottaa tarpeeksi, vain lähdin kaahaamaan eteenpäin, jolloin koirakin hyppäsi huonosti esteen päälle.

Suoralla 9-12 tehtiin kaksi takaaleikkausta jotta niitä tuli harjoiteltua, vaikka kisoissa olisi pärjännyt yhdellä. Eka tuli renkaan jälkeen, sitten ennen pituutta. Näitä saimme ottaa pariin kertaan, jotta koira oppi katsomaan minua, ja silti lähtemään käskystä eteenpäin. Muutenkin edelleen pitäisi harjoitella radalla hidastamista.

Viimeinen takaaleikkaus tuli pituuden ja esteen 13 väliin, taas piti katsoa että saa koiran kääntymään oikeaan suuntaan kohti estettä 14, kuten esteille 4-5.

Mitä opin: Minun pitää radalla katsoa kohdat, jotka pitää mennä lujaa, ja taas mennä rauhassa esim juuri kohdissa, jossa pitää viedä esteelle paremmin. Esimerkiksi esteelle 13 koira piti viedä suht. lähelle, ja sitten nopeasti ottamaan se vastaan esteen 14 takaa. Ja vaikka olen ollut ylpeä siitä, että Plättä irtoaa niin hyvin, niin nyt pitäisi taas saada se tottelemaan käsimerkkejä, eikä saa fuskata. Jotenki itselle jäännyt päälle, että radalla pitää mennä täysiä, sitten käskytän välillä vähän sinne päin huolimattomasti/ sanon turhia käskyjä tyyliin "hyppytuletäällätänne". Malttia siis käskytykseen, ja katson valmiiksi paikat missä mennään täysiä. Siitä sentään saatiin kehua, että en jää odottamaan koiran suorittavan esteen, vaan ole jo itse edellä menossa seuraavalle :)

Sori ehkä vähän sekava sepustus, ajattelin nyt jonnekin kirjata ylös mitä opimme eilen, että olisi sitten lauantaina kisoissa muistissa! :) Nyt lähden koulle pikakertaamaan elinpatologiaa, tosin on vähän sellainen tunne, että tämä tentti ei ehkä mene läpi, olen lukenut mutta asiaa on niin paljon, etten millään muista kaikkea :/ Uusinta olisi syyskuun lopussa, kesällä varmasti luen enemmän..? ;)

-I


kuva Sonja Jernström

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti