sunnuntai 5. toukokuuta 2013

kontaktiongelmia ja kisamasennus ja paluu ruotuun

Eilen oltiin Purinalla kisoissa pitkästä aikaa. Eipä niistä sen enempää, kaksi Ritva Herralan agirataa, ja tehtiin kaikki mahdolliset virheet, lisäksi Plättä roiski kontakteja enkä tajunnut sitä ja uusia niitä :( Eilen ilalla kotona ajattelin lopettaa koko lajin.

Tänään sitten kuitenkin raahauduin IHAH:in kisoihin, tavoitteena uusia kontaktit mikäli Plättä ryssii ne. Kontaktit sujuikin hyvin, tosin hokemalla "otaotaotaota" tuhat kertaa, ja olihan ne nyt sitten tosi hitaat. Eli alkupisteessä ollaan taas, tavoitte nopeat konktaktit ei nyt toteutunut yhtään. Koira oli tänään tosi hyvä, yhä silti ohjasin huonosti. Ekalta radalta kielto (kun jouduin pysähtymään myös puomille unohdin ohjata seuraavalle esteelle) ja lopuksi HYL kun Plättä meni vikan esteen ohi ja yli väärältä puolelta. Tokalla radalla oli jo aika hyvä flow, mutta tyhmä ohjausvirhe 3.vikalle esteelle, eli kielto sieltäkin ja tulos -5vp.

Nyt siis kontaktit uudelleen tehotreeniin! Tämän vuoden osalta arvokisat on jo menetetty, eli nollajahti voidaan siirtää ensi kauteen ja nyt keskittyä treenaamiseen. Tänään on tosin vika ilmo Orimattilan 15.5 kisoihin, mutta ehkä mennään kuitenkin vasta kuun lopussa Joensuuhun. ( Tai ehkä myös Orimattilaan? En osaa päättää...1h 10 min aikaa miettiä...:p ) Ehkä koetetaan nyt toukokuussa päästä vain epiksiin treenaamaan kontakteja, koska luultavasti oma jännitys ja kisavauhti myös aiheuttavat tätä kontaktien yli hyppelyä. (Btw mun mielestä myös puomin alastulokontaktia voisi vähän pidentää makseille, se on Plätälle kovin lyhyt! ;))

Eli siis lisää treeniä vaan!!!!!!

EDIT: 15.5. on Ojangossa epikset, me mennään siis sinne eikä ajeta turhaan Orimattilaan asti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti