maanantai 12. marraskuuta 2012

huonot tulokset mutta huippufiilis!

Perjantaina oli agitreenit, meillä oli sijaisohjaaja, kun omat eivä päässeet paikalle. Ensin tutustuttiin kaikki rataan, mutta sitten käytiin vielä ohjaajan opastuksella rata läpi. Kun tuli meidän vuoro, olin heti jossain kohdissa ihan väärin, ja muutamaa käännöstä saatiin oikein urakalla hinkata. Takaaleikkaus kepeille ja puomi sujui ongelmitta sentään. Ohjaaja myös muistutti siitä, että koiraa pitää palkata vaikka itse teen väärin, kun olen vähän epävarma suunnasta tarttuu se koiraan, joka alkaa kysellä multa suuntia. Lisäksi mun pitää itse liikkua koko ajan, eikä töksöttää eteenpäin. Mutta olen aika ylpeä siitä keppien takaaleikkauksesta <3

Sunnuntaina mentiin ATD:n kisoihin Purinalle, jonne oli vanha hiekkapohja vaihdettu sellaiseen hiekka+silppu sekoitukseen. Ensimmäiseksi mietin onko pohja turhan pehmeä, mutta ei ollut ja Plättä kiisi sellaista vauhtia, että koirakin kai tykkäsi. Hyvää uudessa pohjassa on, että se sitoo kosteutta eikä sitä tarvitse suolata, kun treenattiin pari vuotta sitten Purinalla Plätän tassunpohjat kuivui ikävästi suolasta :(

Eka rata oli hyppäri, tuomarina Henri Luomala. Plättä lähti alussa kuin tykinkuulan suusta, se oli paljon vauhdikkaampi kuin viikko sitten. Tutustumisessa omasta mielestäni vaikeat paikat olivat pussin umpikulma, ja pituudelta tiukka käännös kepeille. Plättä kiituri suoritti kaikki ne hyvin, mutta keppien jälkeen oli suoraan hyppy, jolta oli lyhyt matka takaakiertoon. Olin aivan liian myöhässä takaakierrolla, ja Pläty hyppäsi sen väärään suuntaan, eli tulos HYL. Mutta radasta jäi silti hyvä mieli.



Tokaksi oli agilityrata, ihan mukava sellainen. Valitettavasti vauhdin hurmassa en pysäyttänyt kunnolla A:lle, ja sieltä koira tulikin kunnon loikalla alas, ja tulos -5 :( Myös käännökset ennen puomia levähti, samoin puomin jälkeen, niistä ei onneksi virheitä, mutta aikaa meni ihan turhaan. Plättä myös ehti turhautua radalla pari kertaa, eli siis komentaa mua. Tämä ei ollut kovin hyvä fiilis rata, ihan liika söhellystä.



Vika rata oli yhtä takaakiertoa lukuunottamatta vain suoraa juoksua. Koska tiesin ettei pärjätä bortsuille jos ei mennä täysiä, niin me sitten mentiin täysiä. Valitettavasti unohdin taas vauhdin hurmassa ohjata yhdelle esteelle, Plättä meni ohi ja putkeen, eli tulos taas HYL. Mutta tältä radalta jäi niin huippufiilis, molemmat tiesi mihin ollaan menossa, koira ei kysellyt kertaakaan mitään ja minäkin juoksin enkä hipsutellut. Harmittaa kyllä, 0-tulos oli NIIN lähellä.




Näistä kisoista jäi kuitenkin niin paljon parempi fiilis kuin viime viikon kisoista. Radalla oli kivaa, ja virheet oli ihan pölkkyjä, mutta niin helposti korjattavissa ettei tarvitse masentua, sekä monet vaikeat jutut sujuivat hyvin! Plättä on oikein super agilitykoira, tosin eräs nainen katsoi sen riekkumista hallin pihalla ja kyseli hämmästellen, että tuonko pitäisi olla hieman vanhempi koira.... :P

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti