sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

yöaksaa

19.7 oli YLÖKKin agilitykisat Ylöjärvellä. Iltakisat sekä 1 että 2-luokkalaisille ja Pirkanmaalla ei hetkeen ole ollut alempien luokkien kisoja, joten tulos oli n.260 starttia. Maksi-2 luokka tietenkin ihan viimeisenä, jeejee. No, olimme kisapaikalla vähän ennen kahdeksaa ja kerkesin käydä hyvin kunnon lenkillä maalaismaisemissa ennen 2-luokkien alkua. Minien ja medien aikana alkoi vielä kunnon kaatosade (oikeasti tuntui että "taivas repesi"), siinä vaiheessa taas mietin mitäs järkeä tässä lajissa taas olikaan. Maksien rataantutustumiseen mennessä sade onneksi lakkasi. Ekalla radalle mentiin joskus 21.45 aikaan. Tuomarina Johanna Wutrich, radat melko helppoja muutamaa vaikeaa kaarretta lukuunottamatta. Ekalla radalla 2.esteeltä muurille piti tehdä lähes 180 asteen käännös. Se sujui, mutta jostain syystä muurin jälkeen oli ihan lähes suoralla linjalla tavallinen hyppy, jolta rima alas :( Muuten superrata, kontaktit+kepit ok jne, nopeus 3,87m/s, eli vauhtia kyllä saisi olla enemmän.



Tokalla radalla huomasi, että itse en enää ollut ihan skarppina (n. klo 23.30), alussa oli suoraan kaksi hyppyä, A, rengas ja renkaalta 90 asteen käännös putkeen. Jotenkin Plättä renkaan jälkeen ei ollut ihan hallussa, ja karkasi mun jalkojen takaa putken väärään päähän, eli tulos HYL. Loppurata meni muuten ok, mutta ei hakenut kepeille "normaalisti" tai Plättä jäi vähän kyselemään että minne mennään, kun tajusi suunnan niin ok. Kontaktit kaikki taas ok. Vaikka tulokset oli aika surkeita, oli kyllä kivaa olla taas kisakentillä! Jotenkin vaan tykkään eniten tässä lajissa juuri kisaamisesta, vaikka välillä ärsyttää tyhmät virheet ja se, ettei muulla kuin 0-radoilla ole mitään väliä. Plättäkin tuntuu nauttivan kisoissa olemisesta, joten molemmilla on kivaa ja sehän on kaikkein tärkeintä. Plättähän on jo 6-vuotias, joten toki koko ajan mietin että kauan meidän agility ura enää jatkuu, mutta niin kauan kuin koira on terve niin mennään täysillä ;)

Perjantaina Plättä pääsi vielä hierottavaksi, muutama jumi löytyi lihaksistosta (toinen etujalka+takareidet+lanneranka), mutta muuten hieroja kehui Plätän olevan todella hyvässä lihaskunnossa. Vaikka itse räplään koiraa päivittäin ja teen sen kanssa venytyksiä, niin hyvä välillä kuulla ammattilaisen mielipide myös. Viikonlopuksi lähdettiin mökille, lauantaina mun mielestä Plättä oli vähän tavallista väsyneemmän/vaisumman oloinen, mutta toki innostui tarvittaessa ja tänään taas alkoi olla normaalimpi, ehkä vain jotain ohimenevää väsymystä? Itsekin tosin nukuin lauantaina 2h päikkärit, en tiedä mikä unitauti molempiin on iskenyt. Täytyy nyt varmaan seurailla tilannetta, tosin koira jatkoi mökkilomailua vielä pari päivää, tyhmältä tuntui raahata se kaupunkiin kun se siellä nauttii niin olostaan. Plättä itseasiassa katsoi mua kun pakkasin autoa, ja kun sanoin sille että jäät nyt tänne, ei se ollut edes YHTÄÄN lähdössä mukaan! Ilmeisesti se on unohtanut olevansa helsinkiläinen citykoira ja nauttii nyt vain maalaiselämästä ;) Toivotaan että saan syksyllä citykoiran vielä takaisin, täällä sekä mun että Oton porukat ottaa sitä hoitoon vähän turhankin innokkaasti...

Plätän tyytyväinen maalaiskoira ilme

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

kesäjuttuja




Viime viikolla olin pitkästä aikaa ratsastustunnilla vanhalla kisaponillani Hanneksella <3 Oli kivaa, vaikka taidot on vähän ruosteessa ja ponikin (20v, siis hevoisen kokoinen welsh cob) oli hieman jäykempi kuin viimeksi. Mutta hevoskuume nousi taas!!! Hypättiin jopa pieni esteitä (n.30cm), huippukivaa oli!
Minä ja Hannes

superonnellisia maalaispossuja
Viikonloppuna olikin sitten vuorossa joka vuotinen retki Ilosaareen, taas oli tosi kivaa. Lemppanini olivat ne ketä ajattelinkin, eli Elokuu, PMMP ja Pariisin kevät. Hyviä näiden lisäksi oli Black Star, Chisu, Eva ja Manu, JVG ja Regina.

possut <3
Mulla on nykyään joku kauhea ongelma, että en viihdy yhtään siellä missä olen. Joensuussa oli tylsää asua viime kesänä, mutta nyt siellä on aina niin ihanaa käydä ja Tampereella tylsistyn kuoliaaksi :( Helsingissä sentään myös olisi oma rakas pikkuinen koti, en oikein kestä tätä muiden nurkissa asumista. Enää onneksi kuukausi töitä ja sitten on lyhyt kesäloma ennen koulun alkua :) Syksyllä luultavasti kirjoitan miten en viihdy Helsingissä ja kaipaan Tampereelle.

elokuu <3
Nyt lähdetään kaverin kanssa pitämään koirahulinat, moikka :)

tiistai 10. heinäkuuta 2012

9.7.2012 epäviralliset kisat

Eilen vietin fiksuna tyttönä illan sateessa Tamskin epävirallisissa agilitykisoissa. Luultavasti säästä johtuen osallistujia oli melko vähän, mutta kisojen järjestelyt kyllä takkusivat pahasti, esim. kaikkien säkäluokkien rataantutustumista ei voitu järjestää samaan aikaan ja koko ajan muutenkin odoteltiin jotain, olin paikalla 18.30 ja meidän rata oli joskus 21.00... No, mentiin Plätyn kanssa kisaavien rata kahdesti, ekan radan mokasi koira ja tokan minä ;) Ekalla radalla tulos -15vp, ilmeisesti kaikki rimoja (en pysäyttänyt kontakteille, mutta muistelisin että ekat kolme rimaa tuli alas). En todellakaan tiedä miksi, rytmi oli ilmeisesti ihan kadoksissa. Sitten löydettiin rytmi ja kontaktit+hankala kulma kepeille sujui hyvin. Jostain ihmeen syystä en tosin taaskaan antanut koiran pujotella yksin, vain hölkytin sen vieressä. Epiksissä ehkä olisi voinnut sitä harjoitella.

Tokalla kerralla oli sama rata, tulos -10vp ja yliaikaa joku 4s. (Ajat tosin oli aika tiukkoja!). Nyt sitten möhläsin minä, okserilta oli 90 asteen käännös puomille, käskin juuri okserin päällä ja rima alas siitä. Oksereita pitäisi kyllä treenata enemmän! Sitten Plätälle on opetettu takaakierron käskyksi "kierrä", mutta jostain syystä sanoin "takaa" ja ohjasin huonosti, joten meinasi mennä väärältä puolelta. Jotenkin pelastin vielä tilanteen, mutta kielto tuli. Kontakteille otin kunnon pysäytykset ja vapautukset, mutta se johti sitten yliaikaan. Mutta hienot kontaktit oli ainakin :) Osallistujia tosiaan oli hyvin vähän, näillä tuloksilla sijoitumme toisiksi ja Plättä oli hyvin onnellinen palkintoluistaan.

Tänään on taas agitreenit, luultavasti otetaan kontakteja+tiukkoa käännöksiä yksittäin mutta ratatreenit saa tänään jäädä eilisten kisojen takia. Torstaina pääsen pitkästä aikaa hevostelemaan, sen kunniaksi ostin tänään uudet ratsastushousut ja uuden kypärän, tosi järkevää kun käyn hevosen selässä n. kerran puolessa vuodessa. (Vanha kypärä vaikuttaa risalta ja on siis varmasti turvallisuusriski ja housuissa oli niin hyvä alennus!;)) Nyt täytyy loppukuu vältellä kaikkia kauppoja, syksyllä täytyy maksella muutaman sadan euron arvosta kirjoja ja välineitä koulua varten :/

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

vanhoja videoita

Jee, vihdoin sain kameran ja tietokoneen JA youtuben toimimaan yhtä aikaa, ja sain vanhoja videoita koneelle. Mulla on myös sata klippiä yhistä talvitreeneistä, mutta ne saa vielä odottaa ja en tiedä viitsinkö niitä julkaista, talvella pimeässä hallissa kuvatut treenit näyttää niin ankeilta :P

Ekaksi hyppytekniikkaa maaliskuu 2012. Vika este oli ehkä vähän liian lähellä, pari kertaa meni aika huonosti mutta onneksi mukana on ihan onnistumisiakin.




Sitten meidän viimeiset 1-luokan radat Purinalta toukokuulta. Eka rata on aika söhellys ja tokalla nollaradallakin voisi kaarteet olla pienempiä ja ennen vikaa putkea tulee taas turha kieppi. Mutta Plättä on niiiin onnellinen radalla <3



Huomenna mulla onkin pitkästä aikaa vapaapäivä ilman minkäänlaisia suunnitelmia, mitäköhän sitä keksisi! :)

tiistai 3. heinäkuuta 2012

28-29.6.2012 matka Sortavalaan


Karjalan kunnaat ja "meidän pellot"


paloasema

Sortavalaa
Sortavalaa
Vaarini oli kotoisin Karjalasta, Ruskealan kylästä ja hän sanoi aina, että kuolemansa jälkeen tuhkat pitää viedä takaisin hänen synnyinseudulleen. Vaari poistui keskuudestamme yllättäen viime keväänä, ja mummo järjesti meille kaikille kotiseutumatkan Sortavalaan. Mä en ole ikinä oikein tajunnut miksi jotkut jaksavat siellä käydä ja toiset haluavat Karjalan takaisin Suomelle. Vaikka historiantunneilla on puhuttu talvi-ja jatkosodasta ja ihmisistä, jotka sodan jälkeen joutuivat jättämään kaiken taakseen, nyt vasta oikeastaan tajusin miten kauheaa se on oikeasti ollut. Erityisesti en ollut tajunnut sitä, että Neuvostoliiton aikana evakot eivät saanneet kertaakaan käydä kotiseudullaan edes hakemassa sinne jäänneitä tavaroita. Vasta Neuvostoliiton kaaduttua suomalaiset saivat taas mennä vanhalle kotiseudulleen, vaikka kommunistihallinto ei todellakaan kauheasti ollut pitänyt huolta paikoista. Olen aina pitänyt itseäni hämäläisenä (olen syntynyt Tampeella vaikka lähes koko sukuni on Itä-Suomesta), mutta ehkä matka "juurille" herätti sisäisen karjalaisen minussakin :)

vaarin kotitilalta maisemia

Camalia lehmä :)
Lähdimme siis viime viikon torstaina aikaisin aamulla kohti Niiralan raja-asemaa, 14 henkelä hyppäsi pikkubussiin. En ollut kertakaan aiemmin käynnyt missään Venäjällä, joten koko rajan ylitysproseduuri oli melkoisen jännittävää. Huumekoira kävi tutkimassa bussin, vaarin veli oli tehnyt matkaevääksi ison kattilallisen hirvisoppaa ja sitä koira haisteli melko innokkaasti (huumekoira oli labbis, ja niiden ruokahalu nyt on melkoinen). Onneksi mukana oli venäjänkielentaitoinen henkilö, joka selitti mitä kattilassa on ja matka sai jatkua. Huumekoira kävi myös haistamassa kassia missä tuhkauurna oli, onneksi se ei reagoinnut siihen!

Rajan toisella puolella ensiksi pysähdyttiin vaihtamaan rahaa ja osa porukasta osti ensimmäiset venäjä-ostokset. Sitten suuntasimme Ruskealaan ja vaarin kotitilalle Ilolaan. Venäläiset olivat neuvostoaikoina siirtäneet kaikki rakennukset muualle, joten Ilolan mäellä ei ollut enää jäljellä kuin pellot ja kiviset portaat. Peltoa oli hehtaaritolkulla silminkantamattomiin, mutta kaikki oli ihan villiniittyinä eikä niitä oltu aikoihin viljelty. (Jotenkin käsittämätöntä tuhlausta, tilat ja kaikki on ollut suomalaisten jäljiltä valmiina, mutta mitään ei ole viitsitty hoitaa ja sitten on ollut nälänhätää yms.) Ne ketkä olivat käynneet siellä aiemmin kertoivat missä rakennukset olivat sijainneet, tila oli ollut silloin melko iso ja moderni. (Myöhemmin mummo kertoi, että nuoret tytöt ja karjakot olivat kävellen ajaneet lehmät Suomeen sodan jälkeen, huh!). Ilolan mäellä sitten lämmitettiin se kuuluisa hirvisoppa ja juotiin pannukahvit. Hieman harmitti, etten koskaan päässyt sinne vaarin kanssa ja kuullut niitä tarinoita mitä vaari sieltä muisti.

kirjoitettiin nimet puuhun
Ilolasta kävimme yhdellä suomalaisella sodan muistomerkillä siinä lähistöllä. Tie muistomerkille oli aivan kaamessa kunnossa, olin varma että kohta koko jengi joutuu työntämään bussia kun jäädään jumiin, mutta ihme kyllä selvisimme matkasta mutkitta. Seuraava etappi oli pieni kauppa Ruskealassa, jossa vaarikin oli pikkupoikana käynnyt. Luultavasti toimme kauppaan koko viikon tuoton tunnissa, ja omistaja nainen oli niin onnellinen, että tarjosi vielä karkkia kaikille lopuksi. Kauppa oli pieni, mutta sieltä sai vaikka mitä! Ruokaa, viinaa, astioita, leluja, vaatteita, tupakkaa jne. Harmin paikka kun en tajunnut ottaa sisältä kaupasta kuvia.

Särkisyrjän taistelun muistomerkki
Seuraavaksi matka jatkui kohti Sortavalan kaupunkia. Ensin kävimme tarkistamassa, onko seuraavan päivän kohteemme Riekkalan saaren silta sellaisessa kunnossa, että siitä uskaltaa ajaa bussilla. Siltaa oli kuulemma kunnostettu ja kuski sanoi että hän voi seuraavana päinänä kuskata meidät saareen. Seuraavaksi lähdimme kohti hotelli Sortavalaa, jossa yövyimme. Hotellista oli tilattu meille illallinen valmiiksi, mutta kerkesimme kierrellä kaupunkia pari tuntia ennen sitä. Sortavalassa erotti hyvin, mitkä talot olivat suomalaisten rakentamia ennen sotia ja mitkä venäläisten, tyyli oli kovin erilainen. Ainoa paikka mikä oli todella loistossaan oli ortodoksinen kirkko.
Ortodoksikirkko
Sortavala
Kirkko sisältä

Hotellin illallisella tarjolla oli alkupalana hyvin smetanapitoista salaattia, pääruokana wieninleike ja perunaa ja jälkiruuaksi kahvi (odotin kyllä vielä jotain venäläisiä herkkuja, byyh!). Ruuan jälkeen lähdimme vielä kaupungille kävelemään, mutta aikaisen herätyksen takia menimme melko aikaisin takaisin hotellille nukkumaan.

Riekkalan saari
Seuraavana päivänä aamiaisen jälkeen (hyvää venäläistä leipää, leikkelettä, puuroa, kahvia, keitettyjä munia ja omenamehua) suuntasimme bussilla Riekkalan saareen. Vaarin isän kotitila oli ollut saaressa ja talo oli edelleen (ihme kyllä) pystyssä, piharakennukset olivat vuosien saatossa palaneet ja muutenkin hajonneet. Talon omisti vanhempi venäläinen nainen, joka oli myös syntynyt siellä. Talo oli sisältä luultavasti melko samalaisessa kunnossa kuin silloin 100 vuotta sitten kun se rakennettiin, tapettia oli vähän lisätty seinille. Nainen tosin asui talossa vain kesäisin. Ensimmäiseksi menimme Laatokan rannalle viemään vaarin tuhkat sinne minne hän halusikin. Edelleen helposti alkaa itkettämään kun ajattelen vaaria, vaikka kuinka koetan ajatella että kaikkien aika täällä valitettavasti on rajallinen. Vaarin veli lausui kauniit laulun sanat (en muista kyllä enää laulun nimeä) ja tätini oli löytänyt vaarin kirjoittaman tarinan lähdöstään kodistaan, joka myös luettiin. Tuhkien laskun jälkeen palasimme talolle juomaan sampanjaa, talon emäntä tarjosi myös kahvia, herkkuja ja venäläiseen tapaan vodkaa (klo 11 aamulla :P). Hieman erilaiset hautajaiset, mutta juuri sellaiset kun vaari olisi halunnut.

Vanhassa talossa oli muutama kerros tapettia...

Riekkalan puhelin 

Vanha navetta 

Riekkalan saaresta lähdimme vielä käymään Sortavalassa, siellä pyörimisen jälkeen matka jatkui kohti Suomea. Paluumatkalla kävimme uudestaan Ruskealan kaupassa ja myös Ruskealan ev.lut. kirkolla ja hautausmaalla. Hautausmaalla oli vielä suomalaisia hautakiviä, mutta ne oli kaikki siirretty yhteen nurkkaan. Matka Suomeen sujui ongelmitta, rajalla ei onneksi ollut yhtään ruuhkaa Suomen suuntaan, Venäjälle päin kyllä autoa oli pitkä jono. Itse jäin heti Tohmajärvellä kyydistä ja vietin viikonlopun poikaystävän kanssa Suomen Pohjois-Karjalassa mökkeillen ja lepäillen, eilen menin käymään mummolla Kouvolassa ja tänään ajoin sieltä suoraan töihin.



Venäläisissä haudoissa oli kuvat ja takana on ruokapöytä jonne on jätetty ruokaa.
Sukulaiseni suunnittelevat matkasta jo jokavuotista perinnettä ja olen todella tyytyväinen että pääsin lähtemään mukaan. Voisin kyllä lähteä ensi vuonna uudestaan, vuoden päästä suru vaarin kuolemastakin on ehkä jo vähän hälvennyt ja jäljellä on vain mukavat muistot. On myös mukavaa nyt vähän tietää sukuni historiaa ja taustoja.